Tahmea ottelu toi Helsinki Volleylle pisteen

8.10.2012

 

Sata silmäparia oli saapunut lauantaina seuraamaan HEL Volleyn otteita Kausalan Yritystä vastaan. Seurattavaa riittikin lähes kahden ja puolen tunnin ajaksi - palloa pelattiin nimittäin täydet viisi erää. Ottelua voisi luonnehtia tasaiseksi puurtamiseksi. Kotijoukkue ei oikein syttynyt eikä jostain syystä saanut peliään avatuksi haluamallaan tavalla. Joka osa-alueella viimeistely jäi vailinnaiseksi, huolimattomuus johti luonnollisesti vastustajan pistepussin karttumiseen. Eräpistein 25-21, 22-25, 22-25, 25-23, 10-15 otteluvoitto Kausalan Yritykselle 2-3. Uuden pistejaon myötä Kausala sai kuitenkin vain kaksi pistettä kotiin vietäväksi, kun kotijoukkueelle jäi kahdesta erävoitosta palkkioksi yksi piste.

Tiivis ottelurytmi jatkuu. Lauantaina on mahdollisuus syttyä uudelleen taisteluun pisteistä Tampereella MesToa vastaan ja sunnuntaina kohdataan jo toistamiseen TTV Hämeenlinnasta. Kotiottelu sunnuntaina klo 15.00 Kisahallissa. Tervetuloa !