Nale 2:lla vaihteleva viikko

26.11.2012

Kakkosjoukkue pelasi viime viikolla kaksi peliä, joista ensimmäisestä joukkue haki täydet pisteet, mutta hävisi vastaavasti toisen suoraan kolmessa erässä. Keskiviikkona 21.11. Suutarilassa pelatussa ottelussa Nalen vastustajana oli Tapanilan Erän ykkösjoukkue. Naarasleijonat lähti matsiin normaalia pienemmällä joukkueella, mutta kuusikon vaihtuminen ja uudet pelipaikat eivät häirinneet suoritusta. Eräläisistä ei juuri ollut vastusta, vaan ottelu päättyi Nalen 0-3 (18-25, 11-25, 15-25) vierasvoittoon. Erityisesti Naarasleijonien keskitorjujat pelasivat hyvän ottelun verkolla.

Sunnuntai-illalla Järvenpäässä kakkosjoukkueelta nähtiin normaalia vaisumpi esitys, kun taas Bluesin joukkue paransi peliään huomattavasti edellisestä ottelusta. Nalen peli ei päässyt missään vaiheessa kunnolla vauhtiin, ja erityisesti puolustuspelissä joukkue oli vastustajaansa heikompi. Myös verkkopelissä sorruttiin helppoihin virheisiin. Järvenpääläiset voittivat lopulta 3-0 (25-19, 25-19, 25-19).

Kakkosjoukkue pelaa runkosarjan viimeisen kotiottelunsa lohkon ykköstä Kovea vastaan tiistaina 27.11. Kisahallilla.