Maakuntaleiritys 5.5. Vihdissä.

7.5.2013

Niin sitä päästiin kausi C junnejen kanssa suhteellisen hyvällä energialla loppuun asti.

5.5. oltiin viiden C- junnun kanssa Vihdissä avoimella maakuntaleirillä. Päivä oli pitkä ja raskas, mutta hyvin jokainen meidän joukkueesta selviytyi loppuun asti. Paikalla oli n. 30 muuta tyttöä esittelemässä taitojaan.

Tytöt saivat hyviä neuvoja aluevalmentajilta jatkoa ajatellen ja toivon mukaan myös käyttävät näitä ohjeita hyväkseen.

Tyttöjen omien kommenttien mukaan leirillä oli kivaa, vaikka raskas päivä olikin. Muutamia kommentteja saatiin, kuinka ruoka oli tosi hyvää (jälkiruokana ollut jäätelö oli erityisesti mieleenpainuva) :)

- - -

Nyt pari päivää myöhemmin myös seuraavalle Pajulahden leirille 40:nen valitun tytön joukossa näytti olevan myös meidän tyttöjä. Jee!! Millie Goodwyn ja Emma Williams olivat nimensä tuolle jatkoleiritykselle saaneet. Toivottavasti tytöt ja heidän vanhempansa innostuvat asiasta. Tästä on hyvä jatkaa!