Helsinki Volleylle tuplaviikonloppu erin 6-0

5.11.2013

 

Helsinki Volley kohtasi viikonlopun peleissä lohkon hännillä majailevat joukkueet.

 Lauantaina vastassa oli Team Tawast Volley Hämeenlinnassa ja sunnuntaina Kisahallissa Mikkelin Passarit.

 

Lauantain pelistä ei paljon kerrottavaa kertynyt. Pitkälle tauolle lähdettiin jo 35 min pelin jälkeen kun kaksi ensimmäistä erää oli taputeltu pistein 8-25 ja 6-25. Turhautuminen purkautui kolmannessa erässä, kun HEL Volley ja tuomarit sähläsivät kotijoukkueelle pisteitä aivan liikaa. Erä päättyi lopulta pisteisiin 21-25, kun vieraat huolehtivat niin omista kuin kotijoukkueenkin pistesaaliista. Toki tuomarit lahjoittivat osan pisteistä kotiin hämmennystä herättävillä tulkinnoillaan.

 

Sunnuntain peli alkoi tahmeasti. Liekö asenneongelma ja sitä kautta valmistautuminen peliin puolinaista. Siitä kielii ainakin uskomaton määrä nosto-, hyökkäys- ja syöttövirheitä. Peli parani kuitenkin vähitellen ja 1. erästä selviydyttiin voittajina lähinnä erän lopussa Silken kunnostautuessa tehokkailla 4. paikan hyökkäyksillään.

Toinen erä alkoi tahmeasti sekin. Passarit johti jo 10-16 kun kentälle astui Mirja (Tuure). Sen jälkeen pelattiinkin "Turren" johdolla "yhteen maaliin". Erä kotijoukkueelle pistein 25-17.

Kolmas erä oli enää pelkkä muodollisuus, 25-11.

 

Hyvää oli tietysti kuusi pistettä. Kuten valmentaja Börje Henriksson totesi: "Enempää pisteitä ei ollut tarjolla." Hyvää oli sekin, että saimme peluuttaa erilaisia kokoonpanoja ja Laura (Kumpulainen) korkkasi kauden iloisen positiivisella fiiliksellä.

 

Tulevana viikonloppuna pelataan jälleen kaksi ottelua ja astetta kovempia vastustajia vastaan.

Lauantaina toiselle kenttäpuoliskolle asettuu Kausalan Yritys - joukkue, joka yllätti Vampulan lokakuun alussa peräti 3-0.

Sunnuntaina vieraaksi saapuu Raision Urheilijat, jonka nousukunnosta kertoo 3-2 voitto MesTosta viime lauantaina.

Nyt siis täytyy olla asenne kohdillaan myös HEL Volleyllä.

 

Tervetuloa yleisö kannustamaan HEL Volley voittoihin Kisahalliin lauantaina ja sunnuntaina klo 16.00