Naarasleijonat välieriin

31.3.2014

NaLe 2 selviytyi puolivälierästä voittajana ja jatkaa kohti välieriä.

NaLe sai puolivälierään vastaansa Kalevan Lentopallon, jonka kotisalissa pelattiin puolivälierän ensimmäinen ottelu.
NaLen peli oli alusta asti nihkeää ja virheitä tehtiin paljon. Kaksi ensimmäistä erää menivät sujuvan tuntuisesti KaLelle 25-19 ja 25-16. Kolmannessa erässä NaLe pääsi jo hieman paremmin peliin mukaan ja tasaluvuissa oltiin vielä tilanteessa 20-20. Lopulta KaLe kuitenkin käänsi viimeisen erän itselleen lukemin 25-23.
NaLelle jäi siis kova haaste puolivälierän seuraavaan otteluun: voittaa sekä peli, että kultainen erä.

Puolivälierän toinen ottelu pelattin Naarasleijonien kotisalissa. 
NaLe lähti peliin kovalla asenteella ja yllätti KaLen ensimmäisessä erässä voittaen sen luvuin 25-11.Toisessa erässä myös KaLe syttyi peliin mukaan ja oli johdossa aina erän loppupuolelle asti. Kovalla tsempillä ja yhteispelillä NaLe kuitenkin nousi takaa-ajoasemasta ja voitti erän 25-23. Kolmas erä muistutti kovasti edellistä ja KaLe piti pitkään johtoasemaa itsellään. Upeilla yksilösuorituksilla ja joukkuepelillä NaLe kuitenkin kampesi itsensä jälleen rinnalle ja ohi. Kovalla tahdolla NaLe käänsi itselleen myös kolmannen erän lukemin 25-22.


NaLen urakka ei päättynyt voittoon toisesta puolivälierän pelistä, vaan edessä oli vielä kultainen erä. NaLe lähti tähänkin vääntöön hienosti joukkueena ja vaikka KaLe johti tätäkin erää, nousi NaLe jälleen rinnalle ja pelasi itsensä muutaman pisteen johtoon. 
Erän loppu oli todella jännittävä, kun NaLen eräpallotilanteessa KaLe alkoi piste pisteeltä nousta tappioasemastaan. NaLen hyvä tekeminen ja ennen kaikkea joukkuehenki ei kuitenkaan missään vaiheessa lopahtanut ja NaLe voitti lopulta kultaisenkin erän lukemin 25-23, selvittäen tiensä välieriin. Välierässä NaLe saa vastaansa Espoo Lentiksen nuoren joukkueen.